Me ihmiset synnyimme tähän maailmaan ilman, että osasimme puhua, lukea tai kirjoittaa. Mikäli tuuri kävi, kasvaessamme opimme kaikki nämä taidot. Tämä mahdollisti ihmiselle ja koko ihmiskunnalle lähes äärettömät mahdollisuudet tehdä maapallolla mitä vain.
Viestini on surullinen.
Tuhansien vuosien kehityksen jälkeenkään, emme ole onnistuneet ratkaisemaan maailman suurimpia ongelmia: epätasa-arvoa, ympäristökriisiä ja sotia.Olemme sortaneet veljiämme ja sisariamme rodun, seksuaalisuuden ja sukupuolen takia. Lisätäksemme omaa valtaamme. Olemme ylikansoittaneet maapallon ja kiihtyvää tahtia olemme tuhlaamassa sen luonnonvarat. Kasvattaaksemme omia rikkauksiamme.Olemme väittäneet olevamme lukeneita ja oppineita, mutta silti tuhonneet sen, mitä toiset ovat rakentaneet. Parantaaksemme omia etujamme.
Kaikkiin ongelmiin olisi ollut ratkaisu - me emme vain halunneet ratkaista näitä ongelmia. Suljimme silmämme ja käänsimme ajatuksemme tikittävästä aikapommista. Toivoen, että se katoaisi itsellään.
Se ei kadonnut minnekään.
Olemme tulleet siihen pisteeseen, että meidän täytyy toteuttaa radikaaleja toimia. Vain sillä tavoin voimme pelastaa tulevaisuutemme.Ihmiskunnan on aika irtaantua typeryyden kahleista.
Tarvitsemme kuitenkin vielä yhden kaaoksen. Jonka jälkeen nousemme tuhkasta vahvempana kuin koskaan.
Siksi,Me tuhoamme järjestyksen.Me tuhoamme valtarakenteet.Me tuhoamme talouden.
Uuden alkuräjähdyksen myötä käynnistämme elomme maapallolla uudelleen. Ja niin, Valittu Kansamme syntyy kauneuteen. Yhteen Yhteiseen Yhteiskuntaan.